Team Nora

Viisaasti vesillä

Juhannus on ilon ja riemun juhla. Valitettavan usein silloin kuitenkin sattuu ja tapahtuu, jopa kuolemaan johtavia onnettomuuksia.

Vesi on elementti, jota kunnioitan suuresti. Lähipiirissäni on jouduttu kasvotusten hukkumistapaturman kanssa, ja tästä syystä mielessäni vilkkuu aina pieni VAROITUS-kyltti, kun ajattelen vettä.

Hengenpelastuskoulutukseni Martina ja hengenpelastajat -ohjelmassa ei ollut minulle pelkkää tosi-tv-hömppää (ohjelman oheissisällöstä huolimatta), vaan halusin todella oppia nuo taidot. Otin yksityistunteja jo ennen kuvauksia.

Oma lapseni ei ole ikinä saanut mennä laiturille ilman pelastusliivejä ja rannan läheisyydessä sovimme aina ”näkymättömän rajan”, jonka yli ei ole asiaa ilman aikuista. Uimarannalla ja -hallissa en jätä hetkeksikään lastani valvomatta, vaikka hän onkin jo uimataitoinen.

Olen myös opettanut lapselleni, että tutun aikuisen on oltava aina vedestä käsin näköetäisyydellä ja rantavedessä on uitava aina rannansuuntaisesti. Yleisin hukkumisen syy on väsähtäminen, kun ollaan lähdetty liian pitkälle uimaan.

Myöskään veneessä ei koskaan seisoskella.

Onnettomuus ei katso kelloa ja se tapahtuu yhdessä nopeassa hetkessä – aivan yllättäen. Joten varomaton käyttäytyminen ja riskien ottaminen (etenkin humalassa) on enemmän kuin tyhmää! Alkoholin kanssa on paras jättää veneilyt, pitkät uintiretket ja uhkarohkeat hypyt tekemättä.

Jos veneilystä haluaa kuitenkin turvallisesti nautiskella, on hyvä muistaa, että pelastusliivit eivät paljon veneen lattialla hyödytä. Nykyisin saa myös käteviä, pienikokoisia pelastusliivejä, jotka pujotetaan pään yli. Pelastusliivit on tärkeää pukea päälle oikein eli kaikki niissä olevat narut tulisi kiinnittää oikein, jotta ne mahdollisen hätätilanteen sattuessa pysyvät päällä.

On uskomatonta, mutta valitettavasti kylmä fakta, että suurin osa meistä ohittaa onnettomuuspaikan pysähtymättä. Uskon, että suurin syy tähän on epävarmuus omia pelastustaitoja kohtaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että onnettomuuspaikalle sattunut henkilö on aina vahvemmilla kuin uhri. Jos mitään muuta ei osaa, niin ainakin soitto hätäkeskukseen on paikallaan.

Hengenpelastajakurssilla meille opetettiin muistisääntö HRAP ja tämän ohjeen haluan jakaa myös teille.

Toimi siis tässä järjestyksessä:

H = Hälytä apua: soita 112.

R= Rauhoita uhria: ”Apu on tulossa, rauhoitu, sinut pelastetaan.”

A= Apuväline. Heitä vedenvarassa olevalle uhrille kelluke, pelastusrengas, ämpäri tai jokin muu kelluva esine, johon uhri voi tarttua.

P= Pelasta. Mikäli olosuhteet ja taidot ovat kunnossa, pelasta uhri. Muista kuitenkin aina oma turvallisuutesi ja varsinkin vedessä pelastamiseen on aina hyvä ottaa mukaan myös apuväline.

Kaiken tämän paasaamiseni jälkeen, haluan kuitenkin toivottaa kaikille ihanaa, rentouttavaa ja hauskaa juhannusta. Nautitaan ja pidetään toisistamme hyvää huolta!

Nora

Menossa mukana