Team Nora

Elämää hetkessä - uskallatko heittää irti?

Kisojen jälkeen olen usein ollut tilanteessa, jossa mietin, mitä haluan tavoitella seuraavaksi. Viimeiset neljä vuotta olen viettänyt hyvin kurinalaista elämää työskennellen tavoitteideni eteen. Olen hyvin tavoitekeskeinen ihminen ja minulla on usein monta juttua vireillä ja ns. monta rautaa tulessa samaan aikaan. Siinä ei ole mitään väärää, enkä missään nimessä kärsi hektisestä elämästäni – päinvastoin, tunnen eläväni täysillä.  Saan myös paljon aikaiseksi. Aktiivinen luonteeni on tuonut elämääni uskomattoman hienoja kokemuksia, oppeja ja ihmisiä.

Tulin äidiksi nuorena ja kokemattomana. Tuoreena äitinä yritin epätoivoisesti noudattaa mallia, jonka ajatellaan kuuluvan täydelliseen äitiyteen: ydinperhe, turvallinen päivärytmi, kaunis ja puhdas koti. Elämä päätti kuitenkin toisin. Erosin lapseni isästä, kun tyttäreni oli 1-vuotias. Silloin tunsin, että elämäni romahtaa siihen paikkaan. Pian ymmärsin kuitenkin, että en voi vaikuttaa kaikkeen, mitä minulle tapahtuu – eikä minun tarvitsekaan. Minun perheeni on erilainen, mutta se ei haittaa.

Tyttärelläni on tapana sanoa: ”Mami, sä oot kyllä aika erikoinen, mutta silti paras äiti mulle.” Se on tarpeeksi. Sitä paitsi tänä päivänä olemme erinomaisissa väleissä myös tyttäreni isän kanssa ja kaikki on hyvin, joten uskon vakaasti, että näin tämän on kuulunutkin mennä.

Ennen Team Noran perustamista tein uraa vanhempieni omistamassa kosmetiikkaa maahantuovassa yrityksessä. Toimin toimitusjohtaja-isäni oikeana kätenä hyvin monipuolisissa tehtävissä, ja nuo vuodet olivat erittäin opettavaisia. Suunnitelmissa oli toteuttaa yrityksessä sukupolvenvaihdos, mikä tuntui silloin lähes itsestään selvältä valinnalta: minulla on nimittäin myös kaksi siskoa. Kukapa nuori nainen ei haluaisi elää ja työskennellä meikkien ja kauneuden maailmassa?

Tässäkin kohtaa elämä päätti toisin. Yritys myytiin ja kukin sisko lähti omalle tielleen. Nyt, viiden vuoden jälkeen, koko perhe on tyytyväinen päätökseen. Vanhempani viettää ansaittua eläkettään ja toimii mentorina uudessa Team Nora-valmennusyrityksessäni: kulkee mukana palavereissa ja tukee päätöksenteossa. Arvostan sekä isääni että äitiäni suuresti ja vaikka olen itse vastuussa omasta elämästäni, perheeni tuki on minulle äärimmäisen tärkeää.

Näihin elämäni käännekohtiin on liittynyt myös vaikeuksia ja tuskaa. Ilman kokemuksiani en kuitenkaan olisi nyt tässä.

Elämän oppitunteja 

Olen asunut yhden talven Thaimaassa ja siellä saanut huomata, että ihminen ei muutu onnellisemmaksi vaihtamalla maata tai asuinympäristöä. Sen sijaan ihminen oppii. Thaimaalaiset opettivat minulle hetkessä elämistä, positiivista ajattelua ja kärsivällisyyttä. Opin myös, että jokaista tunnetilaa ei välttämättä kannata näyttää niin dramaattisesti (kuin minulla ehkä oli tapana). Mielenhallinnasta on hyötyä, mutta toisaalta tunteita ei saa myöskään padota. Mutta tästä ei ole pelkoa ainakaan minun kohdallani!

Nyt olen kuitenkin kokenut vahvasti että haluan hellittää vähän. Haluan ihan hetken vain elää hetkessä – tehdä asioita fiiliksen mukaan ja antaa universumille mahdollisuuden näyttää, mikä on minun seuraava suuntani.  Tämä ei missään nimessä tarkoita pelkkää laakereilla lepäämistä, vaikka sitäkin kyllä aion toteuttaa. Urheilu on minulle elämäntapa, josta saan voimaa ja kärsin suuresti, jos en pääse liikkumaan. Treenit siis jatkuvat kuten ennenkin, mutta ehkä hieman vapaamuotoisemmin.

Take it easy!

Sama koskee myös ruokavaliotani. Koska tiedän ja tunnen kehoni erittäin hyvin, voin luottaa siihen, että osaan syödä oikein myös ilman varsinaista ruokavalio-ohjelmaa. Olen myös viime vuosien aikana oppinut ottamaan ruuan kanssa aika rennosti. Katsoin ystäväni kanssa juuri alla olevaa kuvaa vatsastani ja totesin, että itse asiassa pidän kehostani sekä kisakunnossa että peruskuntokaudella. Tiedän, että saan itseni kireään kuntoon, jos (ja kun taas) haluan.

En halua elää ikuisesti kurinalaista elämää ja kieltää itseltäni kaiken hauskan. Haluan vapauden valita, heittäytyä hetkeen ja tehdä ex tempore -juttuja ystävien kanssa.

Ja tiedättekö, olen huomannut, että kun karsit liikaa tekemistä ja yrittämistä, voit saada aivan ihania kokemuksia, elämyksiä ja suuria onnentunteita! Asioilla on tapana järjestyä ja mikä on tullakseen, tulee kyllä tavalla tai toisella. Eletään hetkessä, luottaen ja rohkeasti irrottaen tarpeesta hallita!

Nora

Menossa mukana